On taas se aika vuodesta, kun kirjoitan sinulle. Nolottaa, etten useammin muista kuin näin joulun alla. Sinun kiireisimpään vuoden aikaan. Tähän aikaan vuodesta kuuluu toivoa. Ja toiveiden toteuttaminen, sehän on sinun vahvaa osaamisaluettasi.

En vie kirjeelläni aikaasi kuin hetken. Vain tämän pienen listan verran.

Olen neuloja. Sydän juuriani myöten. Niinpä langat ovat sydäntäni lähellä. Eikä niitä koskaan ole tarpeeksi.

1. Noro Silk Carden Sock lanka. Taivaallisen ihana sukkalanka. Sukkia ei koskaan ole liikaa -  ei edes neulojalla.

2. Debbie Bliss Donecal Luxery Tweed Aran lanka. Ihanaa pehmeää villaa ja angoraa. Tätä olen pitkään toivonut neulovani. Siis oikein harras toivomus.

3. Rowan Felted Tweed Chunky lanka. Merino, alpakka, viskoosi. Paksu täyteläinen. Nopeasti valmista. Että edes joskus tulisi valmista lukuisien keskeneräisten joukosta.

4. Freedom Wool Cream lanka. Toinen ihana paksu villainen lanka. Olen miettinyt huovuttamista. Tämä soveltuisi siihen(kin).

Langat ovat niin kevyttä kanettavaa, että säkkiin mahtunee vielä

5. Nomination. Rannerengas, jonka voi rakentaa itse mieleisekseen. Kuvassa oleva leveä malli olisi mieleinen. Mukaan jos kiinnitettäisiin muutama tärkeä kirjain: M S E R. Tuossa järjestyksessä.

6. Joka vuotinen Moleskine-kalenteri pitämään mun elämän järjestyksessä.

7. Rahaa. Sitä ei koskaan ole liikaa.

8. Aikaa, lisää tunteja vuorokauteen nykyisten 24 jatkeeksi. Saisin enemmän aikaa neulomiseen.

Ooooleen ollut varsin kiltti koko vuoden.

Tervehtien

Quickstep