Syksy on edennyt pitkälle sukkia neuloessa. Sadon korjuuta on jäljellä parisen viikkoa. Kahdet sukat odottavat vielä valmistumistaan. Nyt jo voin hehkuttaa ylittäneeni kaikki, ikinä, milloinkaan ajattelemani tavoitteet. Sukkia on syntynyt kuin sieniä metsään. Kunhan saan koko sadon pakettiin kerron siitä.

Tässä tuoreita tunnelmia. Neulejakku, josta jo pidän kovasti. Käyttökelpoinen, moni käyttöinen. Taikajakku Novita-lehti talvi/2005. Lanka Novitan Nallea.

Väri haalea liila. Jotenkin niin syksyyn sopiva. Jakku lämmin kuin syli. Kiva kääriytyä.

Tätä oli mukava neuloa. Ei muita saumoja kuin hihojen istuttaminen. Nautintoa alusta loppuun.

Olen pitkäraajaista sukua. Käsivartta ja jalkaa riittää ihan omiksi tarpeiksi. Olenkin lähes neuroottinen hihojen pituuden suhteen. Mikään ei ole harmittavampaa kuin hiha joka loppuu liian aikaisin. On liian lyhyt. Sellaista pulmaa ei tullut tähän jakkuun. Mä nimittäin liioittelin ihan kirkkaasti yli minkään mitoituksen. Halusin varmistaa, ettei varmasti hihat ole liian lyhyet. Näytän liioitelleen ihan koko rahan edestä.

Noh, pärjäilen tämän takin kanssa ilman lapasia - eikö vaan? Hih!

Irrottelua. Catwalk. Malli tuumas ettei moinen kävely ole ihan vahvinta osaamisaluetta. Mitä minä siihen kommentoimaan - tirsk!

Hyvään aikaan valmistui tämä lämmike. Syksy etenee, säät viilenevät.

 

***********************************************

 

Tästä alkaa viikonloppu. Tänään juhlin skumpan ja uusien kimallus kynsien kanssa viikonlopun alkua. Huomenna päivän reissu Tallinnaan. Sunnuntaina sitten lepäilen.

 Virkistävää viikon vaihdetta. Neulomisen iloa!