Luonnossa valmistaudutaan satoon. Kypsytellään viljaa, marjoja, kasvatetaan sieniä ja hedelmiä. Kaikkea suurin määrin. Haluaville, tarvitseville. Kukinnat ovat kauneimmillaan. Nostavat veden kielelle, herkkuja odotellessa.

KesäOnnelassa on yksi omenapuu. Valtava ja korkea. Se ei ole kenenkään pihassa. Kukaan ei sitä hoida. Mutta se jaksaa joka kesä kukoistaa. Sen runsaina kukkivat oksat taipuvat kulkijan yläpuolella puuta ohittaessa. Sen ylimmät oksat kurkottavat korkealle. Kun istuu puun katveessa ja tavoittelee katseellaan taivaalle, vain pieniä sinisiä täpliä voi erottaa tuuheiden oksien raoista.

En tunne puun tarinaa. Kuinka se on kasvanut hiljaisen metsätien viereen? Kumpi oli ennen puu vai tie? Kuvittelen puun saaneen alkunsa yhdestä omenan siemenestä.  Yhdestä vahvasta voimakkaasta siemenestä, joka tiesi kuinka suuria elinvoimaisia puita tehdään. Pieniä siemeniä ei sovi koskaan vähätellä. Jokaisessa niissä voi asustaa jonkun suuren alku.

Näissä puhtaan valkoisissa tunnelmissa toivotan nautinnollista juhannusta. Vuoden valoisimman ajan juhlaa. Sitä on iät ajat juhlittu. Se on juhlansa ansainnut.