Että lapasta kesäkuussa. Kyllä neuloja on ihan vinksallaan. Eiks jotain viilentävää?

Ei, ei. Neuloja neuloo kesät talvet. Aina jotain lämmikettä. Lanka kun lämmittää. Käsin tehty ilahduttaa.

Niin ainakin toivon. Kerroinkin jokin aika sitten kesän vietto paikkani vuotuisista heinäkuun juhlista. Niihin tärkeänä osana kuuluvasta Arvonnasta. Kiireestä, joka pukkaa neulojan elämääni heinäkuun helteilläkin. Olen tosin tänä vuonna ollut kaukaa viisas ja aloittanut palkintojen neulomisen ajoissa. Enää pientä viimeistelyä ja kaikki aikomani on valmista.

Esittelen teille Chevalier - lapaset. Mainio ohje. Mukavasti palmikon mutkia. Käteen hyvin sopiva malli. Langaksi kaivoin varaston perukoilta Novitan Nalle Coloria. Neuloin kaksikertaisella langalla. Oliskohan vähän yli sata grammaa? Jotain sellaista.

1244434971_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olen noita lapasia sovitellut ja käsissäni pyöritellyt. Himottaisi ottaa ne itselleni...  Kova vääntö päätäväisyyden ja lankeemuksen välillä. Ei jummi, kyllä pitää naisella selkärankaa olla. Sovittu, mikä sovittu. Vaikka sopimus onkin vain itsensä kanssa tehty.

Siis rouva Fortuna, jätän lapaset huolehdittavaksesi. Anna arpa onnen potkaista myös näitä lapasia. Että pääsisivät hyvään kotiin.

1244435068_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

***************

Lapasista blink blinii. Käsityötä tämäkin. Kävin taas Tiinan luona. Kynteni saivat uuden kuosin. Kukka koriste miellytti. Se sai jatko aikaa uuden kukan muodossa ja kesän vihreän taustan. Siis kesä kynsiä myöten.

1244656658_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Langan loppuminen kesken kaiken. Arvatkaa. Se on asettunut olemaan. Uusi työ, jonka määrä mittainen lanka otti ja loppui. Noin vaan. Siitä kerron teille pika puoliin, kunhan saan uutta lankaa loppuneen jatkoksi ja työn valmiiksi.